Siirry sisältöön

Edunvalvojat yhteistoimintakoulutuksessa

Aliupseeriliitto ry järjesti yhteistoiminnan peruskurssin 28.–30.8.2024 Tallinnassa. Kurssille osallistui 21 Aliupseeriliiton ja Rajaturvallisuusunionin edustajaa.

Yhteistoiminnan tavoitteena on parantaa työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksia heitä itseään koskevissa asioissa. Yhteistoiminta työpaikoilla on henkilöstön ja työnantajan kesken lakeihin kirjattu oikeus ja velvollisuus. Hyvin toimiva yhteistoiminta parantaa työpaikan toimintaa, toimintaympäristöä ja tuottavuutta. Sillä myös rakennetaan avointa ja luottamuksellista ilmapiiriä työpaikalle.

Kurssin päätavoite oli kehittää omaa valmiutta yhteistoiminnan parissa. Päätavoitteeseen pääsy vaati yhteistoimintaa edistävien lakien ja sopimusten tunnistamista ja sisällön omaksumista. Siksi valtion virkaehtosopimus, yhteistoimintalaki ja molempien virastojen (Puolustusvoimat ja Rajavartiolaitos) omat tarkentavat yhteistoimintasopimukset käytiin koulutuksessa huolella läpi.

Tämä yhteistoimintakurssi oli tämän vuoden viimeinen, mutta ensi vuonna palataan jälleen asiaan!

Teksti ja kuva

Terho Eironen

Valtakunnallinen pääluottamusmies

  • Sinustako luottamusmies

    Aliupseeriliiton jäsenet valitsevat oman työpaikkansa luottamusmiehet vuoden lopulla järjestettävissä vaaleissa. Valittavat luottamusmiehet vastaavat aliupseerien, lentokonemekaanikkojen, mekaanikkojen ja sopimussotilaiden edunvalvonnasta Puolustusvoimissa.

  • MIELIPIDE: Varusmieskoulutusta sinivalkoisilla tunneilla

    Aliupseeriliiton jäsentutkimuksen mukaan jopa 30 % aliupseereista ei kirjaa työaikakirjanpitoon kaikki tekemiään työtunteja. Merkkaamattomat ylityöt, sinivalkoiset tunnit, antavat väärän kuvan henkilöstön riittävyydestä.

  • Vuoden 2021 ammattiyhdistyskoulutus

    Vuoden 2020 henkilöstöedustajille suunnattua koulutusta varjosti koronapandemia, jonka vaikutukset jouduttiin kokemaan heti maaliskuun alussa. Juuri silloin kun ammattiyhdistyskoulutus piti rysäyttää toden teolla käyntiin.