Siirry sisältöön

Onko kesäloman jälkeistä elämää?

Kesäloman jälkeen ensimmäinen työviikko saattaa tuntua raskaalta. Loman loppuminen tuo myös univaikeudet. Väsyttää, mutta silti uni ei tule illallakaan. Mikä avuksi?

Kuva: Terho Eironen

Kesäloman tarkoitus on katkaista pitkä työjakso antaa mahdollisuus palautumiseen ja irtiottoon pidemmäksi aikaa. Tyypillisesti kesäloma kestää kolme – neljä viikkoa. Siinä ajassa pitäisi pystyä irtautumaan työelämän kiireistä ja nollaamaan ajatukset tulevaa syksyä varten. Ainakin teoriassa.

Lomalle siirtymisen rituaaleja on yhtä paljon kuin tekijöitäkin. Toiset ottavat hallitun kierrosten laskun mahdollisuuksiensa mukaan ennen lomaa. Toiset paahtavat vimmatusti ”maailma on saatava valmiiksi ennen lomaa” mentaliteetilla ja laskevat kierroksia sitten lomalla. Kukanenkin tyylillään.

Kesäloma onkin grilliherkkujen, hyvien ruokajuomien, yhteisen ajan ja ajoittaisen valvomisen kulta-aikaa. Saattaahan sitä lenkitkin jäädä väliin. Mutta se ei haittaa, kunhan keskittyy lomankin aikana pitämään kiinni oppimistaan hyvistä arjen asioista. Myös lomalla nukutaan hyvin, syödään pääsääntöisesti hyvällä ja tasaisella rytmillä.

Kaikesta huolimatta suurella osalla loma aiheuttaa unirytmin viivästymistä, joka vaikeuttaa työarkeen siirtymistä. Unirytmin sekoittajia voivat olla muun muassa myöhäisemmät nukkumaanmenoajat, viimeisen lomaviikon tekemättömät työt sekä stressi. Työhön palaaminen voi pyöriä päässä niin paljon, ettei nukahtaminen onnistu. Miten voisin aloittaa työt virkeänä loman jälkeen?

Kaikista paras vaihtoehto olisi aikaistaa rytmiä jo loman aikana muutamaa päivää ennen töiden alkamista. Arkielämä kannattaa muuttaa säännöllisemmäksi sekä mahdollista alkoholin käyttöä vähentää, sillä pienikin määrä heikentää unenlaatua. Töihin palattua väsymystä ei kannata hoitaa päivänokosilla. Nokoset ylläpitävät viivästynyttä unirytmiä. Kannattaa valvoa ensimmäisiä päivinä siihen saakka, että uni tulee. Nukahtaminen on iltaisin helpompaa, kun on riittävän väsynyt.

On normaalia, että työn aloittaminen loman jälkeen tuntuu jonkin verran kurjalta mutta ensimmäisen viikon jälkeen väsymys yleensä helpottaa. Hauskuuden ei tarvitse loppua, vaikka loma loppuu. Kesää voi jatkaa vaikka nauttimalla oman kotikaupungin kulttuuritarjonnasta. Se keventää työn aloittamiseen liittyvää stressiä. Myös seuraavasta lomasta haaveileminen on suositeltavaa.

Terho Eironen

Valtakunnallinen pääluottamusmies

  • Yksilöllisempää suunnittelua työpaikkaliikuntaan

    Pursimies Henri Kirjasuo tutki liikunnanohjaajan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyössään Merivoimien operatiivisen osaston valvonta-aliupseerien fyysisen toimintakyvyn ylläpitoa.

  • Aliupseeritehtävien määrä kasvussa

    Vuoden 2020 henkilöstötilinpäätöksen mukaan Puolustusvoimissa työskenteli vuoden 2020 lopulla 12520 ihmistä. Heistä 3223 oli aliupseereita ja sopimussotilaita. Aliupseerien määrä kasvaa ja heille on tulossa yhä vaativampia tehtäviä.