Puheenjohtajalta
-
Ammattisotilaiden työaikasuojelu puhuttaa kentällä
Osallistuin vuoden 2019 aikana valtiovarainministeriön työryhmään. Ryhmän tehtävänä oli selvittää, mitä muutoksia vuonna 1970 säädettyyn lakiin puolustuslaitoksen virkamiesten työajasta olisi tehtävä. Toimeksianto edellytti, että ryhmän tuli kiinnittää huomiota erityisesti työaikasuojelullisiin asioihin.
-
Kohti arvoituksellista syksyä
Jäädessäni vuosilomalle kesäkuun lopulla vaikutti siltä, että vitsaus nimeltä Korona olisi vähintään lyöty kanveesiin ja luvun lasku aloitettu. Nyt voimme kuitenkin todeta, että sitkeä on pirulainen.
-
Työmarkkinaneuvottelut pandemian varjossa
Valtion virkaehtosopimusneuvottelut käynnistyivät alkuvuonna. Askelmerkit oli sovittu niin, että neuvottelujen tahti tihenee maaliskuun loppua kohden. Kukaan ei tuolloin vielä arvannut, että viimeiset viikot neuvoteltaisiin etänä, kukin neuvottelija omalla tahollaan.
-
Edunvalvonnan ruuhka-aikaa
Edunvalvontarintaman ruuhka-aika on käsillä. Saimme joulukuussa työmme valmiiksi Puolustusvoimien työaikalakiryhmässä. Työ luovutetaan ministerille, jonka jälkeen sen sisältö on julkista tietoa.
-
Virkaehtosopimuskierros käynnistyi
Syksyllä 2019 alkanut työmarkkinakierros on osoittautunut juuri niin hankalaksi, kuin pahimmillaan pelättiin. Työtaisteluiltakaan ei ole vältytty. Työnantajaleiri on marssinut neuvottelupöytiin lukuisin heikennysesityksin.
-
Kohti 2020-lukua
Nöyrimmät kiitokseni luottamuksestanne. Olen otettu saatuani mandaatin jatkaa Aliupseeriliiton johdossa. Tuleva nelivuotiskausi on työn täyteinen. Strategiamme mukaisesti kehitämme kenttäorganisaatiotamme monella tavalla. Vastaamme paremmin jäsenen tarpeisiin.
-
Resursseja – tarpeeksi vai ei
Vuoden 2020 budjetti ei suuria yllätyksiä hallinnonalalle tarjonnut. Puolustusvoimien materiaalihankkeisiin on osoitettu odotetusti hyvin resursseja. Tämä on ehdottomasti hyvä asia ja turvaa maamme puolustuskykyä pitkälle tulevaisuuteen.
-
Kohti kiireistä syksyä
Lomat on vietetty ja akut ladattu syksyn koitoksia varten. Puolustusvoimien johdossa tapahtui merkittäviä muutoksia kun komentaja ja pääesikunnanpäällikkö vaihtuivat 1.8. Kenraali Kivinen on jo ennättänyt toteamaan asian, jonka me varsin hyvin tiedämme: henkilöstön määrä on liian vähäinen.
-
Kriisinhallintapalveluksesta arvokasta kokemusta työpaikoille
Vierailin Puolustusvoimien henkilöstöpäällikön tarkastusmatkalla suomalaisessa kriisinhallintajoukossa Libanonissa. Tapasin kattavasti rauhanturvaajia eri henkilöstöryhmistä. Keskustelut olivat avoimia ja informatiivisia. Joukossa vallitsi silmiinpistävän hyvä henki ja tekemisen meininki.
-
Vaalikevät linjaa maanpuolustuksen suuntaa
Eduskuntavaaleissa valitaan taas päättäjät seuraavan neljän vuoden ajaksi. Vaaleilla valitut kansanedustajat tekevät merkittäviä päätöksiä maanpuolustuksen kannalta.
-
Edunvalvonnan vuosi käynnistyy vauhdilla
Virastoeräneuvotteluissa on edistytty hyvin. Neuvoteltavat asiakokonaisuudet on hyvin selvillä ja osaan on olemassa jo malli millä päästään tulokseen. Kaikki viime keväänä jatkoselvitettäväksi sovitut asiat ovat pöydässä.
-
Henkilöstön määrä kasvaa
Pääesikunta on päättänyt kuinka 100 uutta tehtävää jaetaan Puolustusvoimissa. Näistä tehtävistä 80 on aliupseerin tehtäviä. Toivottavasti rekrytointi saadaan käyntiin nopeasti ja uudet henkilöt tehtäviinsä.