Vapaaehtoisena viidellä vuosikymmenellä

Kun Lottanen aloitti työuransa merivalvontatehtävissä vuonna 1971, Puolustusvoimat oli todellisuudessa hyvin hierarkkinen työpaikka

Liisa Lottanen nuorena merivalvojana. Kuva: Lottasen arkisto.

– Värvättyjen asema ei ollut kehuttava. Upseerit eivät välttämättä sanoneet meille edes päivää.  Koimme usein ikävää eriarvoisuutta.  Tämä liittyi sekä värvättyjen asemaan että naisen asemaan työelämässä. Työpaikallamme kaikki päälliköt olivat miehiä ja kaikki alaiset naisia. Värvättyjä ei arvostettu.

Lottasen mukaan erinomaisia yksilöitä toki arvostettiin tuolloinkin, mutta ammattikuntaa ei.  Vasta kun aliupseeristo perustettiin, ammattiryhmä vakiinnutti asemansa ja aliupseereiden koulutusjärjestelmä tuotti tulosta, on arvostus näkyvästi noussut.

– Myös se, että naiset eivät suorittaneet varusmiespalvelusta, jakoi ammattikuntaa.  Meillä valvontatehtävissä tämä ei välttämättä näkynyt. Me olimme niin ammattilaisia osaajia. Jos olisimme halunneet vaihtaa toisiin tehtäviin Puolustusvoimissa, varusmiespalveluksen suorittamattomuus olisi tullut esteeksi.

Kaikissa mahdollisissa luottamustehtävissä

Lottanen valittiin ensimmäisen kerran paikallisyhdistyksen hallitukseen vuonna 1974. Työssäoloaikanaan hän toimi kaikissa muissa yhdistyksen luottamustehtävissä, paitsi rahastonhoitajana. Rahastonhoitajaksi ja Aliupseeriliiton toiminnantarkastajaksi hän päätyi eläkkeelle jäätyään.

Järjestötyö oli Lottaselle luonteva tapa itsensä kehittämiseen. 1970-luvulla värvätyllä ei ollut juurikaan mahdollisuuksia urakehitykseen.

– Uranäkymien puute oli harmillista, koska merivalvonta oli niin mielenkiintoinen alue. Jollakin tavalla minun piti saada mielekkyyttä elämään. Järjestötyössä sai nähdä ja kokea. Sain tietoa ammattiryhmää ja Puolustusvoimia koskevista asioista. Järjestöurani huippu oli kun olin yhdistykseni puheenjohtaja ja liiton hallituksen jäsen.

Lottanen toimi jonkin aikaa myös työpaikkansa, Suomenlahden laivaston, luottamusmiehenä. Edustettavia hänellä oli enimmillään viitisenkymmentä. Vielä 1970-luvulla, luottamusmiehillä oli rooli työntekijöiden sijoittamisessa palkkaluokkiin. Lottanen koki nämä tilanteet usein hankalina ja ristiriitaisina.

– Henkilöstöosasto kysyi meiltä luottamusmiehiltä, mihin palkkaluokkaan omat edustettavat tulisi sijoittaa.  Siinä oli aikamoinen vastuu. Jossakin vaiheessa tämä tehtävä siirtyi puolustushaarapääluottamusmiehen hoidettavaksi – pois yksittäisiltä työpaikoilta.

Nykyään sotilaille niin itsestään selvä asia, kuin luottamusmiespalkkio, tuntui Lottasesta tuolloin täysin käsittämättömältä.

– Luottamusmiespalkkio maksettiin palkan yhteydessä ja se tuntui oudolta. Eli minulle maksettiin palkkaa siitä, että olen viran puolesta eri mieltä työnantajan kanssa.  Olisi ollut luontevaa, että liitto olisi maksanut palkkion. Koin tietynlaista ristiriitaa tilanteesta. Hienoahan se oli, mutta se tuntui oudolta.

Paikallisyhdistyksestä liittotoimijaksi

Lottasen ensikosketus silloiseen Puolustusvoimain

Lottanen Ruotuväkilehden kansikuvassa vuonna 1988.

Värvättyjen liittoon oli vuonna 1975. Tuolloin hän oli oman yhdistyksensä edustajana organisoimassa liittokokousta Upinniemessä. Luottamusmiestyö ja yhdistyksen hallituksessa työskentely toivat mukanaan yhteyksiä myös eri puolilla Suomea työskenteleviin kollegoihin. Luottamusmies- ja järjestötoimintakurssit sekä vuodet liittovaltuustossa koulivat Lottasesta uskottavan valtakunnallisen luottamushenkilön.

Lottanen valittiin silloisen Sotilasammattiliiton hallitukseen 90-luvun alussa. Hän ehti olla hallituksessa kymmenen vuotta, ennen kun jäi eläkkeelle vuonna 2002.  Tuona aikana hän näki, miten valtakunnallinen liitto muuttui puhtaasti vapaaehtoistyönä johdetusta toiminnasta hiljalleen ammattimaisempaan suuntaan.

Liiton puheenjohtaja hoiti Lottasen mukaan vielä 1990-luvulla käytännössä kaikki liiton arkeen liittyvät työt. Vasta 1990-luvun alussa liiton toimistoon palkattiin ensimmäiset päätoimiset työntekijät. Yksi Lottasen hallituskauden keskeisistä muutoksista oli liiton toimiston muuttaminen Kuopiosta Helsinkiin.

– Liitolla oli jo Kuopiossa palkattu toimistonhoitaja. Helsinkiin tulon jälkeen toimistoon alettiin hiljalleen palkata uutta henkilöstöä. Puheenjohtajasta ja pääluottamusmiehistä tuli päätoimisia.

Lottanen näkee, että päätoimisen puheenjohtajan myötä liiton toiminta siirtyi harppauksen ammattimaisempaan suuntaan.

– Hallituksen jäsenelle tilanne näyttäytyi niin, että meille tuotiin käsiteltäväksi ja päätettäväksi aikaisempaa huomattavasti enemmän edunvalvontaan liittyviä asioita. Liitolla on ollut siitä lukien paikka kaikissa niissä pöydissä, joissa käsitellään jäseniä koskevia asioita.

Lottanen kokee, että liiton vaikutusvalta lisääntyi näiden muutosten myötä. Myös hallituksen jäseniltä vaadittiin uudessa tilanteessa enemmän.  Tuli perehtyä ja päättää.

Sosiaalinen omatunto kantaa

Aliupseeriliiton uusin kunniajäsen on vieläkin hämmennyksissään saamastaan huomionosoituksesta.  Viidellä vuosikymmenellä ammattiliittonsa ja työtovereidensa hyväksi vapaaehtoistyötä tehnyt Lottanen ei koe tehneensä mitään poikkeuksellisen erinomaista.

– En ollut uskoa, kun EVP-yhdistyksen puheenjohtaja kertoi minulle kunniajäsenyydestä. En ymmärtänyt, mitä meriittiä minulla tähän olisi.  Olen ensimmäinen tavallinen rivijäsen, joka on valittu kunniajäseneksi.

Lottasen järjestöuraa kun listaa, tulee selväksi, että hän on ollut 1970-luvulta lähtien jollakin tavalla mukana organisoimassa lähes kaikkia Värvättyjen liiton, Sotilasammattiliiton ja Aliupseeriliiton valtakunnallisia kokouksia ja muita tapahtumia.  Hän on se ”joku”, joka on saanut asiat tapahtumaan, vaikka ei olekaan ollut eturivissä keräämässä kiitoksia.

– Minulla on aina ollut sosiaalinen omatunto. Jos pystyn jotakin toisten auttamiseksi ja yhteisen hyvän edistämiseksi tehdä, sen teen.

Lottanen ei ole jättänyt vapaaehtoistyötä vaikka ura Aliupseeriliiton luottamustehtävissä onkin taakse jäänyttä aikaa. Hän on kantava voima Rannikkosotilaskotiyhdistyksen Upinniemen paikallisosastossa.

– Olen paikallisosaston varapuheenjohtaja. Koska asun varuskunnassa, minuun on helppo ottaa yhteyttä kun sotkussa apua tarvitaan. Olen myös sotilaskotiauto Unelman hoitotäti. Vastuullani on Unelmaan liittyvät tilaukset ja ihmiset.

Sotilaskotityössä Lottasen mielestä parasta ovat varusmiehet.

– Ei ole ketään niin kohteliasta, kuin suomalainen varusmies metsässä. Kun he tulevat sotilaskotiauton luukulle, usein kuulee tervehdyksen ”Te olette ihania”. Tämän kun kuulen, tiedän, että tätä minä haluan tehdä.