Siirry sisältöön

Vauhtia on piisannut

Vuosi alkaa olla loppusuoralla ja on todettava, että vauhtia on piisannut.

Kuva: Asta Ruuskanen

Kävimme Pääesikunnan koulutuspäällikön prikaatikenraali Manu Tuomisen kutsumana tarkastelemassa vuoden vaihteessa voimaan tulevaa aliupseeriston koulutusnormia. Koulutus kehittyy oikeaan suuntaan ja kansainvälinen toimintaympäristö on otettu huomioon. Tilaisuus oli erinomainen ja tämä oli juuri siinä yhteistyön hengessä toteutettu, jota olen useasti pitänyt keskusteluissa yllä.

Lausuimme valtion talousarvioon 2025 oman näkemyksemme ja kävin kuultavana puolustusvaliokunnassa. Päällimmäisenä valiokunnan lausunnosta on luettavissa meidänkin vahvasti esiin nostamiamme asioita: Henkilöstömitoitus ei vastaa laajenevaa tehtäväkenttää eikä sopimussotilaiden määrän lisääminen poissulje tarvetta ammattihenkilöstön määrän merkittävään kasvattamiseen. Määrällisesti riittävän henkilöstön lisäksi Puolustusvoimien henkilöstön työssäjaksamiseen ja palvelussuhteen ehtoihin on kiinnitettävä erityistä huomiota.

Laadimme sotilaita edustavien järjestöjen kanssa yhteisen vaikuttamisesityksen ja tapaamme keskeisiä päätöksentekijöitä tähän liittyen. Mukana ovat Aliupseeriliiton lisäksi Upseeriliitto, Päällystöliitto, Suomen Reserviupseeriliitto, Reserviläisliitto sekä Varusmiesliitto. Esityksillä haluamme muistuttaa järjestöille tärkeistä aiheista muun muassa puolustusselonteon valmisteluun liittyen.

Henkilöstömitoitus ei vastaa laajenevaa tehtäväkenttää eikä sopimussotilaiden määrän lisääminen poissulje tarvetta ammattihenkilöstön määrän merkittävään kasvattamiseen.

Aliupseeriliiton jäsenpalvelu on laadukasta ja haluamme kehittää sitä edelleen. Aliupseeriliitto on ainoa ammattiliitto, joka aidosti ymmärtää henkilöstöryhmämme toiveet, tarpeet ja tavoitteet. Aliupseeriliitto on valmis tekemään edustettaviemme eteen työtä hartiavoimin, joka ainoa päivä vuodesta. Aliupseeriliitto on aliupseerin viimeinen puolustuslinja.

Ensimmäinen vuosi puheenjohtajana on ollut minulle opettavainen ja mielenkiintoinen. On ollut etuoikeus edustaa alati kasvavaa henkilöstöryhmäämme. On kunnia saada olla tässä tehtävässä, näköalapaikalla, vaikuttamassa aliupseeriston ja Aliupseeriliiton tulevaisuuteen. Henkilöstöryhmämme tulevaisuus näyttää vahvalta ja asemamme organisaatiossa vahvistuu vuosi vuodelta.

Edustajakokous järjestettiin 6.–7.11. ja edustajat linjasivat tulevan kauden tavoitteista. Kiitos kaikille rakentavasta kokouksesta ja evästyksistä tulevaisuuteen.

Itsenäisyyspäivänä jälleen ylennettiin ja palkittiin ansioituneita aliupseereita. Mitä parhaimmat onnittelut teille kaikille, olette ne ansainneet. Samalla toivotan teille ja läheisillenne rauhallista joulun aikaa ja menestystä vuodelle 2025.

Mika Tiitinen

Puheenjohtaja

Aliupseeriliitto

  • Riittävästi henkilöstöä

    Puolustusvoimain komentaja linjaa uudessa henkilöstöstrategiassa, että henkilöstöstrategian tavoitteena on turvata määrältään, laadultaan ja tahdoltaan riittävä henkilöstö. Henkilöstöstrategialla varmistetaan tehtävien toteuttaminen, kaikissa valmiustiloissa niin kotimaassa kuin ulkomailla. Tämä on tärkeä tavoite ja siihen on pyrittävä kaikin keinoin.

  • Pohjolan pidäke on nyt kokonaisuus

    Puolentoista vuoden pitkä odotus päättyi. Ruotsi on nyt Naton jäsen. Ruotsin Nato-jäsenyys vahvistaa pohjoisen pidäkkeen yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.

  • Luottamusmiessopimuksen jalkauttaminen on tärkeää

    Allekirjoitin yhdessä Puolustusvoimien henkilöstöpäällikön kenraalimajuri Rami Saaren kanssa päivitetyn luottamusmiessopimuksen 23.4.2024. Sopimus sisältää työnantajan ja Aliupseeriliiton yhteisen näkemyksen siitä, miten luottamusmiestoimintamme on tarkoitus toteuttaa Puolustusvoimissa.