Siirry sisältöön

Pohjoisen aliupseerit pipolätkällä

Pohjoisen aliupseerit järjesti pipolätkätapahtuman helmikuussa Sodankylän urheilupuistossa. Olosuhteet olivat arktisille erikoisosaajille sopivan kuiva, mittari näytti -18°C.

Kisaan osallistui 45 jäsentä. Kilpailujoukkueissa oli enintään neljä pelaajaa, joista kolme sai olla kerrallaan kentällä. Pelit olivat napakoita kymmenen minuutin taisteluita. Kilpailuun osallistui neljä joukkuetta huolto-osastoineen.

Kilpailuun ilmoitetut joukkueet tuli nimetä ja nimen piti liittyä jollain tavalla ammattiimme. Kilpailuun osallistuneet joukkueet olivat Aidankiertäjät, Rännipojat, SemiMankeli ja Varasto Edvard. Jokainen joukkue nimesi myös joukkueensa vanhimman aliupseerin.

Kilpailussa oli ensi alkusarja. Ensimmäisen kierroksen jälkeen yhdistyksen talkooporukan tilastopalvelun aliupseerit laskivat pisteet ja määrittivät finalistit.  Finaali oli tiukka taisto, jonka Aidankiertäjät-joukkue voitti yhden maalin turvin.

Tapahtuman talkooporukka huolehti yleishuollosta sisältäen kahvinkeiton, mehun lämmittämisen ja makkaran paiston.

Jäsenet innostuivat ilmoittautumaan jo kisan aikana ensi vuoden turneeseen. Päätimme haastaa myös muut Aliupseeriliiton jäsenyhdistykset vuoden 2025 Pohjoisen pipolätkäturnaukseen. Haaste on nyt heitetty. Tarkempi ajankohta ilmoitetaan tämän vuoden lopulla.

Pohjoinen pelaa ja pitää

Teksti Saku Aikio, puheenjohtaja, Pohjoisen Aliupseerit ry
Kuva: Otso Könönen

  • Niko Karttunen uusi mestaruutensa

    Aliupseeriliiton frisbeegolfmestaruuskilpailut järjestettiin Luolavuoren frisbeegolfpuistossa 6.5. Ylä-Savon Niko Karttunen voitti henkilökohtaisen sarjan. Joukkuekilpailun voitti Keski-Suomen Aliupseerit.

  • Lomaile Alpolassa ja Vierumäellä

    Aliupseeriliiton vapaa-ajanviettopaikat Alpola ja Vierumäen Vöyri ovat varattavissa jäsenten käyttöön jäsensivuilla olevasta varauskalenterista. Kevätkaudella on vielä vapaita vuoroja käytettävissä.

  • Edustajakokous 2021

    Aliupseeriliiton jäsenyhdistysten valitsemat 35 kokousedustajaa päättivät liiton toiminnan ja talouden linjauksista ja edunvalvontatavoitteista marraskuun edustajakokouksessa. Edustajat valitsivat myös hallituksen jäseniä erovuoroisten tilalle.