Sota Ukrainassa korostaa ammattisotilaiden merkitystä

Otsikoihin sota on noussut vuosien varrella aika harvoin. Nyt on kuitenkin hyvä todeta, että tällaiset jäätyneet konfliktit millainen Ukrainan itäisissä osissa oli, eivät saa jäädä unholaan. Ne saattavat muuttua varsin nopeasti täysimittaiseksi sodaksi. Useat valtiot ovat tuudittautuneet petolliseen turvallisuuden tunteeseen kylmän sodan päätyttyä Neuvostoliiton hajoamiseen vuonna 1991.

Onneksi meillä Suomessa ei lähdetty tähän ajatteluun mukaan. Olemme säilyttäneet yleisen asevelvollisuuden ja kehittäneet määrätietoisesti omia puolustusvoimiamme. Joitain sinisilmäisiäkin ratkaisuja olemme toki myös kotimaassamme tehneet. Isossa kuvassa asiat ovat kuitenkin hyvällä tolalla.

Keskustelu käy kuumana siitä, mitä seuraavaksi tulisi tehdä. Puhutaan merkittävistä lisäpanostuksista puolustukseen. Mahdolliset lisäykset puolustusbudjettiin eivät saa kohdistua pelkästään materiaalihankintoihin. Kaiken perusta on osaava ja hyvinvoiva henkilöstö. Henkilöstön, myös aliupseereiden, määrää on kasvatettava merkittävästi nyt hallitusohjelmaan ja selontekoon kirjatuista.

Tulevaisuus jännitteisessä toimintaympäristössä vaatii edelleen panostuksia valmius- ja harjoitustoimintaan. Tämä taas tarkoittaa suurempaa työkuormaa henkilöstölle. Valtiovallan on uskallettava tehdä rohkeita päätöksiä, joilla taataan Puolustusvoimien henkilöstön jaksaminen kasvavan työtaakan alla. Ilmaisena neuvona ehdotan Puolustusvoimien työaikalain päivittämistä nykyaikaan, samalla riittävät resurssit turvaten. Valmius syntyy henkilöstön valmiudesta ja sen laadukas toteuttaminen maksaa. Se myös maksaa itsensä takaisin työkyvyltään paremmin jaksavana henkilöstönä. Henkilöstöä ei kannata polttaa loppuun rauhan aikana. Valmiudelliset tehtävät tulee teettää voimassa olevien sopimusten ja määräysten mukaisesti

Mikäli Puolustusvoimien työaikalakia päivitetään, tulee henkilöstön lisätarve rahoittaa siinä yhteydessä täysimääräisesti. Näin turvataan puolustuskykymme kaikissa tilanteissa.

Tilanne on myös nostanut pinnalle keskustelun sotilaallisesta liittoutumisesta. Tulevien kuukausien aikana käydään perusteellinen käsittely mahdollisesta NATO-jäsenyydestä. Luotan poliittisiin päättäjiin tässä asiassa. Tämän mittaluokan kyseessä ollen neuvoa antava kansanäänestys ei ole mielestäni oikea tapa edetä. Asian käsittelylle on olemassa hyvä ja perusteltu syy tässä ja nyt, vatuloinnilla asiat vain mutkistuvat. Kun päätös on tehty, olipa se mikä tahansa, meidän sotilaiden on hoidettava oma osuutemme sen toimeenpanosta. Mikäli siis tehtäviä meille käsketään. Sotilaiden tehtävä ei ole politikoida, samaa linjaa olemme noudatelleet myös Aliupseeriliitossa. Me emme ole kysyneet jäsentemme kantaa liittoutumiseen, siksi en sitä voi tässä myöskään esiin nostaa. Meillä kaikilla kanta kuitenkin on yksilöinä.

Puolustusvoimissa toimintaympäristön muutoksiin suhtaudutaan ammattimaisesti. Näin asian kuuluukin olla. Jokaisen ammattisotilaan tehtävä näyttäytyy entistä tärkeämpänä maamme turvallisuuden takaajana.

Valtion työ- ja virkaehtosopimuksesta syntyi neuvottelutulos kalkkiviivoilla ennen sopimuskauden päättymistä. Sopimus on meidän näkökulmastamme ihan hyvä, mutta samalla myös hienoinen pettymys. Olisimme halunneet sopimukseen virastoerän. Aivan täysin ei kannata kuitenkaan kirvestä kaivoon heittää, koska toisen sopimusvuoden osalta palkankorotukset sovitaan myöhemmin. Toiveissamme siis on, että silloin kunnollisen yleiskorotuksen lisäksi saamme myös virastoihin sovittavan paikallisen erän. Muutamat tärkeät teksti- ja työaikaasiat sopimuksesta esitellään tarkemmin tässä lehdessä.

Aurinkoista kevättä ja kesän odotusta meneillään olevasta kriisistä huolimatta!