Ammattiyhdistyskoulutus edunvalvonnan tukena
Edunvalvonta on Aliupseeriliiton ydintehtävä. Edunvalvonta kattaa kaikki ne asiat, joita yksittäinen aliupseeri työelämän arjessa voi kohdata. Näitä ovat esimerkiksi palkkausjärjestelmä, lisät, työaika, kriisinhallinta ja oikeudelliseen apuun liittyvät tilanteet sekä niihin liittyvät tarpeet.

Kaikkiin näihin moninaisiin asioihin liittyvät perusteet sisältävät lakeja, asetuksia ja eritasoisia sopimuksia. Syystäkin Aliupseeriliitto haluaa parantaa omalla koulutuksellaan henkilöstöedustajiensa valmiuksia auttaa ”kirkon” piiriin kuuluvia jäseniä.
Tämäkään vuosi ei tee poikkeusta, vaan tarjolla on kattavasti erilaisia perus- ja jatkokursseja luottamusmiehille, yhteistoimintaelimen edustajille ja yhdistysten puheenjohtajille. Mukana on myös perinteiset puolustushaarojen alueelliset luottamusmiespäivät keväällä ja täydennyskurssit loppuvuodesta.
Koronapandemia on hiukan päässyt sotkemaan ammattiyhdistyskoulutusta viimeisen parin vuoden ajan. Olemme sen myötä oppineet hyödyntämään tarjolla olevia verkkokoulutusalustoja. Vuoden 2022 koulutus on kylläkin suunniteltu pääosin lähitilaisuuksina, mutta meillä on valmius järjestää koulutusta myös verkossa.
Seuraamme tilanteen kehittymistä ja toivotaan, että pääsemme toteuttamaan myös lähitilaisuuksia. Niille on kova tarve!
Saatat olla kiinnostunut myös näistä
-
Haluatko luottamusmieheksi?
Aliupseeriliiton jäsenet valitsevat oman työpaikkansa luottamusmiehet tämän vuoden lopussa. Luottamusmies on aliupseerien, au-palkkausjärjestelmään kuuluvien mekaanikkojen ja sopimussotilaiden edustaja työpaikalla.
-
Henkilöstön edustajien koulutus 2019
Luottamusmiesten koulutusvuosi käynnistyy palkkausjärjestelmäkurssilla.Kurssilla luottamusmiehet perehtyvät palkkausjärjestelmään ja sopimuksiin. Koulutuksen keskiössä ovat tehtävänkuvaukset ja tehtävän vaativuuden arvioinnit.
-
Työelämää kehitettävä kokonaisvaltaisesti
Valtion virka- ja työehtosopimusneuvotteluissa saavutettiin neuvottelutulos, jolla kehitetään myös Aliupseeriliiton jäsenten palvelussuhteiden ehtoja. Kehittyvät ja motivoivat palvelussuhteen ehdot ovat osa työelämän laatua.