Siirry sisältöön

Tehtävänkuvaus on virkamiehen työohje

Osana kehityskeskusteluun valmistautumista tulee jokaisen käydä oma tehtävänkuvauksensa huolellisesti läpi. Erityisesti jos tehtävänkuvauksen vahvistamispäivästä on yli 2 vuotta aikaa, sen sisältöä tulee tarkastella kriittisesti ja tarvittaessa päivittää.

Kriittisellä tarkastelulla tulee selvittää, että onko tehtävän sisällössä tapahtunut muutoksia, tehtävään tullut uusia asioita tai onko siitä jäänyt mahdollisesti jotain kokonaisuuksia pois.

Tehtävänkuvaus on yksittäisen virkamiehen työohje ja parhaassa tapauksessa tehtävänkuvasta selkeyttämällä parannetaan myös yksilön työssäjaksamista. Hyvä tehtävänkuvaus on laadittu siten, että kuka tahansa saa siitä käsityksen mitä tehtävässä tehdään. Tehtävänkuvaus on tarkastettava ja päivitettävä aina, kun tehtävässä tapahtuu muutoksia.

Tehtäväkohtainen palkanosa vaikuttaa jokaisen henkilökohtaiseen palkanosaan. Tehtäväkohtainen palkanosa maksetaan aliupseereille suoritettavan tehtävän ja siitä laaditun tehtävänkuvauksen arvioidun vaativuuden (AU3-AU8) mukaan.

Esimiesten täyttämässä kehityskeskustelulomakkeessakin on kohtansa työntekijän tehtävänkuvauksen päivitystarpeesta, joten vastuu päivitystarpeen tunnistamisesta ei ole kokonaan yksittäisen työntekijän harteilla. Luottamusmiehet muistuttavat edustettaviaan säännöllisesti tehtävänkuvausten ajanmukaisuudesta, mutta vastuu tehtävänkuvauksen oikein kirjoittamisesta sisältöineen on sen allekirjoittajilla, eli esimiehellä ja työntekijällä.

Aloitteen tehtävänkuvauksen sisällön tarkastamisesta voi tehdä esimies, tehtävänhoitaja tai tehtävänhoitajaa edustava luottamusmies. Tehtävänkuvausta päivittäessä tarkastetaan myös tehtävän vaativuus. Päivitettäessä tehtävänkuvausta on syytä kiinnittää huomiota työntekijän ja esimiehen allekirjoittamispäivämääriin. Tehtävänkuvauksen palkkaukselliset vaikutukset tulevat voimaan allekirjoittamispäivämäärää seuraavan kuun alusta lukien.

Aliupseeriliiton jäsenkyselyn mukaan 44 % jäsenistämme ei tarkasta omaa tehtävänkuvastaan vuosittain, vaikka se on hyvin selkeästi työnantajan kehityskeskustelunormissakin määrätty.

Tehtävänkuvauksen tarkastaminen on parasta edunvalvontaa mitä virkamies voi itselleen tehdä. Apua ja neuvoja tehtävänkuvausten päivittämiseen saa Aliupseeriliiton paikallisilta luottamusmiehiltä, olit sitten esimiehen tai työntekijän asemassa.


Aleksi Laurila

Pääluottamusmies

Merivoimat

  • Valmistaudu hyvin kehityskeskusteluun

    Käsky kehityskeskusteluista Puolustusvoimissa käynnistää jokavuotisen palaute ja suunnitteluprosessin, joka koskettaa jokaista henkilökohtaisesti. Pääesikunta on antanut toimintaa ohjaavan käskyn AN13754 syyskuun lopussa.

  • Uusi perheenjäsen tulossa?

    Lapsen saaminen on koko perheen elämän mittainen prosessi ja se alkaa hyvissä ajoin ennen lapsen syntymää. Elämän ensimetreillä uusi tulokas tarvitsee molempien vanhempien hoitoa. Siksi Suomessa on perhevapaajärjestelmä.

  • Vahvistettu tehtävänkuvaus on palkanmaksun peruste

    Vuosittainen kehittämiskeskustelukierros lähenee loppuaan. Keskustelun yhteydessä jokaikinen virassa oleva aliupseeri on tarkistanut oman tehtävänkuvauksensa ajantasaisuuden. Jos vahvistetun tehtävänkuvauksen sisältöön on todettu tulleen muutoksia, on samantien aloitettu kuvauksen päivitystyö.