Siirry sisältöön

Virkamiehet lomailevat myös poikkeusoloissa

Oikeus vuosilomaan perustuu eduskunnan 18.3.2005 säätämään vuosilomalakiin, Valtion virka- ja työehtosopimukseen vuosilomista ja Valtion virka- ja työehtosopimuksen allekirjoittamispöytäkirjaan.

Toistaiseksi vuosilomien antamisen periaatteissa ei ole tapahtunut muutoksia COVID19 -pandemiatilanteen vuoksi. Menettelytapojen muutoksissa Puolustusvoimien on aina selvitettävä muutokset aikaisempiin käytäntöihin. Luonteva tapa käsitellä tämän kaltaisia asioita on yhteistoimintamenettely.

Poikkeusoloissakin työnantaja määrää vuosiloman ajankohdan noudattaen tasapuolisuutta henkilöstön lomien sijoittelussa, kuultuaan ensin virkamiestä.

Hallintoyksikön työnantajavirkamies tai hallintoyksikön työjärjestyksessä määrätty virkamies vahvistaa vuosittain tehtävän vuosilomasuunnitelman. Tämän jälkeen suunnitelmassa olevia lomia käsitellään hyväksyttyinä lomina. Vahvistetusta lomasuunnitelmasta voidaan poiketa poikkeusoloissakin vain sopimalla virkamiehen ja työnantajan välillä, ellei kysymyksessä ole erittäin painava syy. Vahvistettu vuosilomasuunnitelma sitoo sekä työnantajaa että työntekijää.

Virkamiehen loma voidaan viraston päätöksellä siirtää ja keskeyttää, mikäli se on julkisen vallan käyttöön liittyvistä painavista syistä tarpeen taikka välttämätöntä julkisyhteisön laissa säädettyjen terveyteen tai turvallisuuteen liittyvien tehtävien hoitamiseksi. Valtiovallan päätökset toimenpiteistä koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi ovat täyttää aiemmin mainitun erittäin painavan syyn kriteerit. On hyvä kuitenkin muistaa, että virkamiehelle on aina varattava mahdollisuus esittää mielipiteensä lomiensa siirrosta tai keskeytyksestä. Työnantajan pitää ilmoittaa virkamiehelle vuosilomien siirtämisestä vähintään 2 viikkoa ennen lomien alkamista. Valtuudet vuosilomien siirtämiselle tai keskeyttämiselle ovat ainoastaan hallintoyksikön työnantajavirkamiehellä tai hallintoyksikön työjärjestyksessä erikseen määrätyllä virkamiehellä.

Jos sinulla on pienikin epäilys, että työnantaja ei toteuta oikein vuosilomaa tai ei maksa oikein lomakorvauksia tai lomarahaa ota yhteyttä luottamusmieheesi ja kysy asiasta! Oma paikallinen luottamusmiehesi on lähelläsi auttamassa sinua työelämän ongelmatilanteissa.

Teksti ja kuvat: Aleksi Laurila

Merivoimien pääluottamusmies

  • Virkamatkustamisen pelisäännöistä

    Virkamatka on esimiehen määräyksestä tehtävä matka, jonka virkamies tekee virkatehtävien hoitamista varten virkapaikan ulkopuolelle.

  • Hakeutuminen täydennyskoulutukseen

    Puolustusvoimien järjestämään täydennyskoulutukseen osallistuminen suunnitellaan kehityskeskusteluiden yhteydessä. Kurssien ja koulutustapahtumien järjestämisajankohdasta riippuen on itse hakeutuminen tehtävä joko 1.10. tai 1.4. mennessä.

  • Tapaturma työtehtävissä

    Työssä voi syntyä vamma, jota Valtiokonttori ei korvaa työtapaturma- ja ammattitautilain perusteella. Korvaus voidaan evätä, jos tapaturman määritelmä ei täyty. Puolustusvoimat on laajentanut sairaanhoito- ja muita terveydenhuoltopalveluja vammojen tutkimuksen ja hoidon osalta.