Työn iloa!

Tipaton tammikuu taittuu jo voiton puolelle, mutta koronakurimus on edelleen kimpussa. Vaikka valoa kohti kuljetaan, pitää pimeys yhä pintansa. Edessä on työtä, työtä, työtä – päiviä, viikkoja, kuukausia. Tympiikö?

Ei pitäisi – työhän on siunaus, kun sitä oikein perusteellisesti pohtii.

”Ain laulain työtäs tee, kun puuhaa paljon on, voit olla huoleton,” lirkutteli Lumikkikin laulussaan. Tosin toisenlaisiakin virsiä on veisattu: ”Työn orjat sorron yöstä nouskaa, maan ääriin kuuluu kutsumus,” kailotti kansainvälinen työväenliike takavuosina.

Sotaväessä ei piiskureita eikä orjia ole, mutta esimiehiä ja käskynalaisia meiltä toki löytyy. Eläköön tämä pieni ero!

Puuhasta meillä ei ole pulaa. Itseasiassa työtä on siunaantunut enemmän kuin on tarpeen, ja tekeville lisäkäsille olisi käyttöä. Pienellä porukalla pyritään priimaa puolustukseen pukkaamaan. Yhtälö ei pitemmän päälle ole kestävä. Ajankohtainen armeijan murhe onkin henkilöstön työssä jaksaminen. Tosin viralliset henkilöstökyselyjen tulokset ja kentältä kantautuvat viestit ovat osin erisuuntaisia. Ilmiötä selitetään sillä, että ongelmat ovat työpiste- ja yksilökohtaisia – laajempia epäkohtia Puolustusvoimissa ei nähdä.

Mutta ei vaivuta synkkyyteen vaan etsitään ilon papanoita siitä, mitä meillä on. Työ – mikä ihana tekosyy! Vai oliko se nälkä? Niin tai näin, elantoon ja tekemiseen asia kuitenkin kytkeytyy.

Työ on toimeentulon lähde ja tulevaisuuden turva. Tili tienataan ja eläkettä kartutetaan. Asiantila selviää mm. vuoden takaisesta Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) arvo- ja asennetutkimuksesta, jossa kartoitettiin työn merkityksiä kansalaisille. Työssä käydään ennen muuta rahan takia – tämä tuskin on kenellekään yllätys.

Raha tekee ihmisestä itsenäisen ja riippumattoman – vanhemmista, puolisosta, köyhäin avusta. Todellinen vapaushan koittaa vasta sitten, kun on taloudellisesti omillaan.

”Massin” ohella muitakin motiiveja työlle on. Iso osa ihmisistä kokee, että työn tekeminen on yhteiskunnallinen velvollisuus. Työnteko nähdään itseisarvona ja kunniallisena toimintana. Työssä kävijät kartuttavat yhteistä kassaa veroja maksamalla. Tällä varallisuudella tuotetaan kansalaisille turvallisuutta ja hyvinvointia.

Takavuosina Puolustusvoimien pestejä mainostettiin sloganilla ”Tee työtä, jolla on tarkoitus.” Tämä tiivistys on monelle maanpuolustajalle mainio motiivi työn teolle. Mielekkään ja tarpeellisen työn tekeminen on kelpo kannustin. Työ tarjoaa myös mahdollisuuden kehittää itseään – ja samalla saavuttaa jotakin, jolla on arvoa ja joka kohottaa omaa asemaa yhteisössä.

Työtä tehdään yleensä porukalla ja samalla syntyy sosiaalista kanssakäymistä. Yhteisöön kuuluminen tuo työntekijöille turvallisuutta ja parantaa heidän hyvinvointiaan työn ulkopuolellakin. Ihmisen ei ole hyvä olla yksin.

Korona on nyt karkottanut kapiaisiakin koteihinsa konttoritöihin. Etätyöllä on puolensa ja tilauksensa, mutta myös sudenkuoppansa. Miten käy yhteishengen ja yhteisöllisyyden, kun tekijät toimivat tietoverkkojen välityksellä? Tuskin kovin kivasti. Kultaista keskitietä kaivataan tähänkin työtapaan ja sellainen varmasti löydetään, kunhan korona saadaan kuopattua.

Kuten huomataan, työ on tuiki tarpeellinen ja tärkeä osa elämää – sen puuttumiseen herää vasta sitten, kun eläkepäivät ovat koittaneet. Kun päivät täyttyvät pelkästään myöhäisistä ja pitkistä aamukahvituokioista, päämäärättömistä retkistä luonnossa ja kaikenlaisten kulttuurimuotojen kuluttamisesta sekä hyödyttömien harrastusten harjoittamisesta, tietää, millaisen lahjan elämästään on työn jättämisen myötä menettänyt.