Siirry sisältöön

Aliupseerit viettivät Vöyrin päivää

Maasotakoulussa vietetään vuosittain Vöyrin päivää. Tapahtuma johtaa juurensa itsenäisen Suomen ammattisotilaiden ja ammattialiupseerien koulutuksen alkamiseen Vöyrissä, tammikuussa 1918

Tänä vuonna Vöyrin päivää vietettiin perjantaina 22.1. Varsinainen perinnepäivä on 28.1. Vöyrin päivän vietto alkoi perinteiden yöllä. Peruskurssia suorittavat aliupseerit nauttivat rituaalin mukaisen katkeran kalkin, jonka tarjoilevat heille eri puolustushaarojen aliupseerien perinnemestarit. Katkeran kalkin resepti on salainen. Maussa on erilaisia ja maistuvia vivahteita, jotka aiheuttavat juomaa nauttineissa mitä erilaisimpia reaktioita.

Vöyrin päivän vietossa keskeisinä hahmoina ovat aliupseeriston perinnehenkilöt vääpeli Jacob Johan Roth ja alaupseeri Carl Johan Spoof. He ilmestyivät tänäkin vuonna perinteiden yönä kalmistojen kätköistä. Haudoistaan maanpinnalle noustuaan, he pitivät puheen nykyaliupseereille. He lähettivät terveisiä vuosikymmenten ja vuosisatojen takaa.

Vöyrin päivänä ohjelmassa oli lisäksi esitelmiä aliupseeriston historiasta ja perinteistä sekä Rakuunasoittokunnan musiikkia.

Ensimmäiset kurssit itsenäisyyden alkuvaiheessa kestivät vain muutaman kuukauden, ja silloin opiskelijoita kutsuttiin “värvätyiksi”. Vuosikymmenten varrella Maasotakoulu ja sen edeltäjät ovat kouluttaneet ammattisotilaita, muun muassa kanta-aliupseeristoa, toimiupseereita, opistoupseereita, värvättyjä, sotilasammattihenkilöitä ja aliupseereita. Maasotakoulu perustettiin vuonna 2001, aliupseeristoa uusittiin vuonna 2007 ja koulutusta ammattialiupseereille ryhdyttiin antamaan Maasotakoulussa vuonna 2008. Nykyään kaikki suomalaiset aliupseerit käyvät täydennyskoulutuksessa Maasotakoulussa jossain vaiheessa sotilasuraansa.

 
 
 
 
 

Teksti ja kuvat: Riku Rissanen

  • Vanhin aliupseeri -järjestelmä Puolustusvoimiin

    Puolustusvoimissa on maaliskuussa otettu käyttöön vanhin aliupseeri -järjestelmä. Vanhimmat aliupseerit nimetään puolustushaaroihin ja joukko-osastoihin. Järjestelmällä vahvistetaan aliupseerien ammatti-identiteettiä, koulutusta ja osallistutaan aliupseerien perinteiden ylläpitämiseen ja hoitamiseen.

  • Edunvalvoja Aleksi Laurila

    "Hain pääluottamusmiehen tehtävään, koska halusin päästä vaikuttamaan ammattiryhmämme asioihin. Haluan hoitaa tehtäväni Merivoimien aliupseerien pääluottamusmiehenä niin hyvin, että saan jatkossakin nauttia Aliupseeriliiton hallituksen luottamusta ja jatkaa tehtävässäni useamman kauden." Aleksi Laurila (34)

  • Vääpelit varusmiesten tukena

    Vääpelit Marko Konster ja Markus Viitanen ovat työskennelleet koko virkauransa Karjalan prikaatissa. Molemmilla on laaja kokemus varusmiesten kanssa työskentelystä.