Siirry sisältöön

Fyysisiä ponnisteluja

Joulun alustavat viikot ovat jännittävää aikaa perheellisille, varsinkin pienten lasten perheellisille. Kovat keinot otetaan käyttöön, jotta viikarit saataisiin käyttäytymään edes yhden pienen jakson vuodesta vähemmän riehakkaasti. ”Oletteko jo nähneet tonttuja? Ne alkavat jo tähän aikaan liikkumaan ikkunoiden takana ja varmistavat että perheen lapset ovat kilttejä”.

Tätä koukuttelua jatkuu sen parisen kuukautta ja sitten se Jouluaatto tuleekin ihan niin kuin huomaamatta. Voi hitsi, mitä minä puolisolle hankin lahjaksi? Ei voi olla hankkimatta kun tulee sanomista. Jos lahjavalinta osuu niin sanotusti kiville, siitäkin tulee sanomista. Joulun aika saa otsasuonet tykyttämään kiivaasti lahjaideoita miettiessä.

Itselläni oli vielä alkusyksystä ihan pieni toive. Saisin kirjoittaa tehtäväkohtaisen fyysisen toiminnan testaamisesta. Asiasta on tiedusteltu viimeiset pari vuotta kiihtyvässä tahdissa. Mitä tämä kokonaisuus tarkoittaa? Entä jos ei kykene suorittamaan oman tehtävän vaatimia tasoja? Mitä nämä tasot tarkoittavat? Avaan asiaa niiltä osin kuin se vain suinkin on mahdollista.

Tämän lehden aineistopäivänä (11.11.2019) asiakirja on lausuntokierroksella. Tämä tarkoittaa sitä, että kun pääesikunta valmistelee normia, joko uutta tai päivitettävää versiota, henkilöstöjärjestöt saavat mahdollisuuden lausua kantansa niihin. Tämän kaltainen yhteistyö on tärkeää jotta jokaisen tahon ehdotukset ja parannukset itse normiin voidaan huomioida.

Tehtäväkohtainen fyysisen toiminnan testaaminen

Asiakirjaluonnoksessa määrätään palkatun henkilöstön ja asevelvollisten fyysisen toimintakyvyn ylläpitoon liittyvät valtakunnalliset päämäärät, tavoitteet ja velvoitteet.

Moni asiasta on kuullut erilaisia juttuja, punaisena lankana normissa on se, että jatkossa tehtävä määrää fyysisen toimintakyvyn vaatimukset. Uusi järjestelmä tuottaa esimiehille ja erityisesti ammattisotilaalle itselleen tietoa siitä, millaiseen tehtävään parhaiten soveltuu.

Tehtäväkohtaisen toimintakyvyn vaatimukset ovat porrastettu alkaen kevyestä sisätyöstä kohoten aina vaativimpiin erityistehtäviin. Ylimmällä tasolla ovat erikseen nimetyt tehtävät, tehtävän hoitajilta edellytetään erityisominaisuuksia ja erillisiä testejä. 

Ammattisotilaat on suunniteltu testattavaksi kestävyys- ja lihaskuntotesteillä, sen sijaan marsseista ja suunnistuksista on tällä hetkellä suunniteltu luovuttavan ja palvelusammunnat kokevat päivityksen. Mikäli kävisi niin, henkilö ei täytä edes minimivaatimuksia, hänelle asetetaan tulostavoitteeksi työkunnon saavuttaminen. Jos tavoite jää saavuttamatta, voi sillä olla vaikutuksia henkilökohtaiseen palkkaan. Muutoin tehtäväkohtaiseen palkkaukseen ei ole vaikutusta, eikä ketään myöskään irtisanota, jos vaatimustasoa ei saavuta.

Jutun kirjoitushetkellä normiluonnos on lausuttavana, sen takia itse kirjoituksen sisällössä ei ole mitään yksityiskohtaista. Sitten kun normi on allekirjoitettu ja valmis käyttöön, käytämme luottamusmiesviestintää asiasisällön tarkentamiseen.

Tehtäväkohtaisen fyysisen toiminnan testaaminen koskettaa koko henkilöstöä ainakin ammattisotilaiden keskuudessa, joten yksin emme asian kanssa ole. Asiakokonaisuutta on raadeltu pitkään, yksityiskohtia ja testausmenetelmiä työnantaja on miettinyt sekä testannut eri vaihtoehtoja. Näyttäisi siltä, että tämän asian kohdalla maali alkaisi pikku hiljaa häämöttämään.

Rauhallista Joulun odotusta!

Terho Eironen
Valtakunnallinen pääluottamusmies


  • Putinin ristiretki

    Ihmiskunnan sotien historian päättymätön teossarja saa jälleen vereksen ja verisen jatko-osan. Kuten viime viikkojen uutisvirta on kertonut, käsikirjoituksesta vastaa tällä kertaa Venäjän itsevaltias Vladimir Putin, joka määräsi maansa sotajoukot hyökkäämään Ukrainaan 24. helmikuuta.

  • Vihollisen katala juoni

    Ajassamme korostetaan ihmisen omaa valinnanvapautta - sanelua ei suvaita. Yksilön mielihalut menevät kaiken yläpuolelle. Kansalaisia kannustetaan tekemään juuri sellaisia valintoja, jotka itsestä hyvältä tuntuvat.

  • Kulinaarista gastronomiaa kenttäolosuhteisiin

    Puolustusvoimissa kokeiltiin alkuvuonna uutta muonituskonseptia, jossa maastoon toimitettavan lämpimän ruuan sijaan varusmiehille annetiin päivällä purtaviksi pussillinen pähkinöitä, patukoita ja pasteijoita. Kokeilu oli osa Puolustusvoimien Koulutus 2020 -ohjelmaa, jolla varusmieskoulutusta kehitetään nykyaikaisemmaksi.