Valalaulun 150 vuotta

Kun kirjoissa laulun ”Kuullos pyhä vala” todetaan olevan suomennos unkarista, olen ihmetellyt, kuinka joku unkarilainen rakastaa maatamme niin, että vannoo uskollisuutta Suomelle. Vuonna 2011 yllättäen löysin alkuperäiset valalaulun sanat Uusi Suometar lehdestä.

”Kuullos pyhä vala” ei olekaan unkarilainen, vaan suomalaisen professorin, kansanrunouden tutkijan ja runoilijan Julius Krohnin taiteilijanimellä ”Suonio” kirjoittama laulu (runo), joka on julkaistu Uusi Suometar lehdessä 6.2.1871. Laulu on omistettu ”Suomen varjelus-väen lauluksi”. Varjelus-väki oli 1850-luvun uudissana, joka tarkoitti reserviläisiä. Alkuperäiset sanat ovat:

Kuullos pyhä vala, kallis Suomenmaa:
Sinuun koskea ei mikään valta saa!
Sua me suojelemme, Verin me varjelemme!
Ollos huoleton – Poikas valveell´on!

Vaikka vainon aalto vonkuis vimmoissaan,
Rannastas ei saa se yhtään palaakaan.
Kallios ne ei horju, Vaarojas poijes torju.
Ollos huoleton – Muuris vahva on!

Erikoista on, että Julius Krohn ei myöhemmin muistanut tehneensä valalaulua. Hänen tuotantonsa on tutkittu perin pohjin. Valalaulu puuttuu luetteloista ja julkaisuista. Syyt lienevät olleet ankara painovapauslaki ja sensuuri. Vuonna 1871 sensori takavarikoi suomalaisuutta ajaneen Uuden Suomettaren ainakin 13 kertaa. Vastuksista huolimatta valalaulu levisi yleiseen käyttöön ja erilaisiin kansallisiin juhlatilaisuuksiin jo 1870- ja 1880-luvuilla. Siitä tuli puoleksi vuosisadaksi isänmaallisten juhlatilaisuuksien käytetyin alku- tai loppulaulu Maamme-laulun rinnalla. Laulusta ei ole kuitenkaan vuoden 1871 jälkeen mainittu sanoittajaa. Sanoja on myös muokattu jo 1800-luvulla.

Unkarista löysin valalaulun sävelen vuoden 1865 laulukirjasta. Alkuperäisiltä sanoiltaan laulu on rakkauslaulu, jossa ei ole yhtymäkohtia Julius Krohnin sanoihin. Valalaulun sävelen, joka tosin ei ole tyypillisen unkarilainen, Krohn ilmeisesti Unkarista sai, mutta laulun sanat hän runoili itse.

Valalauluksi lippulaulu ”Siniristilippumme”

16. elokuuta 1918 annetut asetukset sotilasvalan vannomisesta ja valan kaavasta eivät sisältäneet mainintaa valalaulusta. Vakinaiseen sotapalvelukseen otettujen upseerien, aliupseerien ja sotamiesten piti astuessaan palvelukseen vannoa säädetty sotilasvala 15.11.1918 mennessä. Joukoissa vala suoritettiin komppania kerrallaan sotatuomarin edessä joukon lipun ympärillä.

Kun sotilasvalaan liitettiin valalaulu, tapahtui se vasta 1930 luvun alussa. Valalauluksi otettiin ensin runoilija, professori V.A. Koskenniemen 6.12.1925 julkaisemasta runosta syntynyt ”Lippulaulu”, johon muusikko Yrjö Kilpinen teki sävelen. Valaan runo sopii: ”Siniristilippumme, sulle valan vannomme kallihin, sinun puolestas elää ja kuolla on halumme korkehin”.

Jalkaväen ohjesääntö 1932 mainitsee valan kaavaan liittyvän valalaulun sekä kirkossa että kentällä. Siniristilippumme (Lippulaulu) säilyi sotilasvalan lauluna neljä vuosikymmentä.

2. elokuuta 1973 käyttöön otettu Yleinen palvelusohjesääntö (YlPalvO) muutti valalla laulettavan laulun. Pois jäi Koskenniemen lippulaulu ja tilalle otettiin ”Kuullos pyhä vala”. YlPalvO 1973 ohjeessa valan kaavaan kuuluu valan vannomisen jälkeen valalaulu. Suluissa laulusta on tarkentava maininta ”Kuullos pyhä vala”.

Valalaulun sanoma

Laulun synty ja 150-vuotinen historia ilmentävät Suomen kansallisen identiteetin heräämistä ja vahvistumista – matkaa itsenäiseksi Suomeksi. Suomalaiset rakensivat 1800-luvun loppupuolella määrätietoisesti, lähes mahdotonta uhmaten, kansallista identiteettiään ja onnistuivat siinä. Laulun sanat tukevat ideaa valansa vannovan asevelvollisen suostumisesta isänmaan palvelukseen.

Vuonna 1871 tehty valalaulu kertoo, kuinka eurooppalaiset myrskyt ja vimmaiset sotien, sensuurin tai kato- ja nälkävuosien tuulet ovat menneinä vuosisatoina vonkuneet, mutta Krohnin sanoin “Ken meitä voi murtaa, ken Suomea sortaa, kun yhtenä muurina seisotahan”. Suomalaiset eivät ole halunneet jäädä tai taipua muiden kansakuntien johdettaviksi, Krohnin sanoin “Suomen omat pojat ja tyttäret itse Suomenmaata johtakoot”. Valalaulu kiinnittää laulajansa juuret syvälle Isänmaahan, sitoo hänet osaksi yhteisöä, minkä keskelle hän on syntynyt ja missä hän on kasvanut. Krohnin sanoin “Yhdess’ oomme vahva muuri, murtumaton kallio, yksi meill’ on Suomi-äiti, äitiä ei jakaa voi; kaikille hän lapsillensa lempens’ yhteisesti soi”!

Valalaulun sanoissa kiteytyy Julius Krohnin, suomalaisen suurmiehen, isänmaallisten runojen ydin. Hänen elämänkutsumuksensa oli isänmaan rakkaus, elämän syvimmän tarkoituksen ja onnen löytäminen isänmaan palvelemisesta. Krohnin isänmaan rakkaus oli avarasydämistä, hänen unelmiensa Suomi oli yksi ja jakamaton, mutta siellä asui kansaa, joka puhui kahta eri kieltä. Kun sotilasvalansa vannova asevelvollinen sitoutuu Krohnin tavoin ponnistelemaan toisten hyväksi ja isänmaan parhaaksi, on Suomi pysyvästi maailman paras maa – meille suomalaisille.

Vesa Aurén
Maavoimien kenttärovasti