Moottoripyörä vaihtui kameraan

Sari Pietikäinen (42) sai SAK:n kulttuuriapurahan vuoden 2019 alussa. Apuraha myönnettiin valokuvausharrastuksen edistämiseen. Soittaja-aliupseerina Lapin sotilassoittokunnassa työskentelevä Pietikäinen aloitti valokuvaamisen kaksi vuotta sitten.

Lapsuudesta asti taivaan ilmiöitä havainnoinut Pietikäinen löysi valokuvauksen täysin sattumalta. Hän päätyi lainaamaan työtoverinsa järjestelmäkameraa osallistuessaan Tähtitieteellinen yhdistys Ursan kurssille.  Samaan aikaan Pietikäinen oli pulassa moottoripyöränsä kanssa. Pyörä oli talvisäilytyspaikkaa vailla ja muutenkaan sille ei ollut löytynyt käyttöä Rovaniemellä.

–    Kameransa minulle lainannut kollegani on moottoripyöräihminen ja hän heitti minulle varovaisen ehdotuksen vaihtokaupasta. Järjestelmäkamera moottoripyörästä. Pari iltaa tutkailin netistä käytettyjen kameroiden ja moottoripyörien hintoja ja lopulta suostuin kauppaan. En ole katunut hetkeäkään.

Kyltymätön tiedonjano

Avaruus on aina kiehtonut Pietikäistä. Hänellä on lapsesta asti ollut kyltymätön tiedonjano tähtikuvioita, kuuta, planeettoja ja muita taivaan elementtejä kohtaan.  Lapsuudesta on jäänyt mieleen pitkät tovit lumihangessa katsoen linnunrataa, tähdenlentoja ja revontulia.

Kuvaamisen opettelu on ollut Pietikäiselle palkitsevaa. Vaikka kokemusta on kertynyt vasta kahden vuoden ajalta, hän kokee kehittyneensä kuvaajana nopeasti. Harrastus vaatii jatkuvaa uuden opettelua ja uusia näkökulmia tuttuun asiaan.

Jokainen kuvausreissu on elämys Pietikäiselle. Taivaasta ja ilmakehästä löytyykin loputtomasti kuvauskohteita.

–   – Valokuvaus on minulle luonnollinen jatke taivaan havainnoinnille. Haluan ikuistaa näkemäni ilmiöt mahdollisimman tarkasti. On todella rentouttavaa ja jännittävääkin olla yksin pimeässä jossain luonnon helmassa kuvaamassa taivasta.

Kulttuuriapuraha mahdollistaa Pietikäiselle uuden, valovoimaisen laajakulmaobjektiivin hankinnan. Uusi työkalu sopii erityisen hyvin yökuvaukseen. Hän odottaa innolla uuden objektiivin mukanaan tuomia mahdollisuuksia.

–   Olen tähän asti kuvannut revontulia ja linnunrataa kalansilmäobjektiivilla. Sillä saa kyllä hienosti valtavan palan taivasta yhteen kuvaan, mutta linssin ominaisuuksista johtuen horisontti kaareutuu. Itse tykkään kalansilmäkuvista, mutta odotan silti innolla, että pääsen kuvaamaan maisemia, joissa horisontti on suorassa.

Pietikäisen kuvat ovat herättäneet viime aikoina paljon positiivista huomiota. Sen on myös lisännyt kuvausmotivaatiota ja halua kuvien julkaisuun. Pietikäinen on vastikään avannut kuvia jakaakseen blogin ”Lumoava taivas” (www.lumoavataivas.com(avautuu uuteen ikkunaan)). Hän julkaisee kuviaan myös Instagramissa (www.instagram.com/sari.pietikainen(avautuu uuteen ikkunaan))

–   Blogini on ehkä enemmän nettikuvagalleria kuin tiheään päivittyvä julkinen päiväkirja. Tarkoitukseni on kirjoittaa sinne jotakin jokaiselta kuvausreissuiltani.

Pietikäisen haaveena on oma valokuvanäyttely. Hänellä on tarkat kriteerit näyttelyyn sopivien kuvien sisällöistä ja laadusta, joten kovin äkkinäisesti hän ei halua haavettaan toteuttaa.

–    Ehkä järjestän 50-vuotisjuhlanäyttelyn. Siihen olisi ainakin riittävästi aikaa valmistautua.

Intohimona musiikki

Musiikki on Pietikäisen elämän suuri rakkaus ja intohimo. Hän aloitti trumpetin soiton 9-vuotiaana. Teini-ikäisenä hän kävi lähes joka ilta soittamassa jossakin harrastajaorkesterissa. Ajatus musiikista ammattina syntyi yläasteella.

–   Pohjan sotilassoittokunta kävi koulullamme soittamassa koululaiskonsertin. Silloin tajusin, että tuo on se, mitä haluan tehdä.

Lukion jälkeen Pietikäinen aloitti matematiikan opinnot yliopistossa. Samalla hän jatkoi musiikkiopintoja Oulun konservatoriossa. Molempiin ei kuitenkaan aika riittänyt ja musiikki voitti.

Pietikäinen haki ja pääsi varusmiessoittokuntaan. Heti varusmiespalveluksen jälkeen hän sai määräaikaiseen siviilisoittajan tehtävän Pohjan sotilassoittokunnasta. Siviilisoittajista tuli pian sotilasammattihenkilöitä ja lopulta aliupseereita. Pietikäisen tehtäväkin vakinaistettiin matkan varrella.

Ensimmäiset yhdeksän vuotta Pietikäinen toimi rivisoittajana ja kymmenen seuraavaa äänenjohtajana.

–   – Äänenjohtajaksi pääseminen oli iso asia. Naistrumpetisteja Suomen ammattiorkestereissa on edelleen aika vähän, ja vielä vähemmän äänenjohtajina. Siinä tehtävässä sain soittaa uskomattoman paljon hienoja ja haastavia juttuja.

Viimeisen vuoden Pietikäinen on toiminut vara-äänenjohtajana ja vaskiseitsikon johtajana.

–   Ehkä hienoimmat työkokemukseni ovat tulleet pienyhtyeitten kautta. Seitsemän soittajan kokoonpanossa jokainen soittaja on vastuullisessa solistisessa roolissa.

Parasta sotilassoittajan työssä ovat työkaverit.

–    Tätä työtä ei voi tehdä yksin. Aivan huippujen tyyppien kanssa olen saanut olla töissä nämä vuodet.

Jatkuvaa itsensä kehittämistä

Soittajan tehtävässä korostuu jatkuva itsensä kehittäminen. Pietikäinenkin on jatkanut opintojaan ja kehittänyt osaamistaan koko työuransa ajan.

–     Valmistuin ensin työn ohella trumpetinsoitonopettajaksi ja sen jälkeen musiikkipedagogiksi. Jatkoin vielä opintoja solististen erikoistumisopintojen verran ammattikorkeakoulussa.

Pietikäinen on jatkanut työn ohella myös keskeytyneitä matematiikan ja fysiikan opintojaan.

Myös virkaurakurssit ovat tulleet sotilassoittajalle tutuksi. Kymmenen vuotta soittokunnassa työskenneltyään, Pietikäinen hakeutui henkilökunnan aliupseerikurssille Sotilasmusiikkikouluun syksyllä 2008.

–   Sen käytyäni kävin loputkin kurssit pikavauhtia: SAMOK1 vuonna 2010 ja SAMOK2 vuonna 2012.

Pietikäinen haluaa edetä sotilassoittajana nykyistä haastavampiin tehtäviin. Vaikka hän kokee urakehitysmahdollisuutensa huonoksi, hänen toiveenaan on päästä soolosoittajaksi, konserttimestariksi tai apulaiskapellimestariksi.

–   Nämä ovat tehtäviä, joissa voisin edelleen kehittyä ja haastaa itseni, ehkä saada vähän vastuutakin. Olisi mukava vielä oppia uutta töissä. Ylempiä tehtäviä sotilassoittokunnissa ei käytännössä ole vielä tarjolla, vaikka kuinka olisi koulutusta ja kokemusta ja halua haastavampiin tehtäviin. Mutta odotellaan…