Lapin Aliupseerit 50 vuotta
Lapin Aliupseerit, alkujaan Rovaniemen värvättyjen kerho, on ajanut värvättyjen ja ammattialiupseerien asioita pohjoisella maanpuolustusalueella kunniakkaasti. Arkistoja selatessa voi havaita, kuinka yhdistyksen toiminta on kehittynyt vuosien saatossa vastaamaan omien jäsentensä tarpeisiin. Yhdistyksen tavoitteena, koko sen olemassa olon ajan, on ollut jäsenen palveleminen.
Puheenjohtaja Milla Asikainen kävi juhlapuheessaan läpi yhdistyksen 50-vuotisen historian keskeisiä saavutuksia. Hän kertoi juhlayleisölle yhdistyksen tavasta, olla aktiivinen, kysyä ja kyseenalaistaa. Katsoa asioita kolikon molemmin puolin.
Juhlapuheessa Asikainen kiitti kaikkia yhdistyksen toiminnassa mukana olleita. Erityiskiitoksen hän suuntasi omalle hallitukselleen, jonka jäsenet vapaaehtoistyönä hoitavat aliupseerien asioita.
– Se työ mitä yhdistyksessä on vuosien aikana jäsenten eteen tehty, ei aina ole ollut helppoa. Se on vaatinut satoja tunteja vapaaehtoistyötä aktiivisilta puheenjohtajilta, sihteereiltä ja hallituksen jäseniltä. Se on vaatinut voittoja ja tappioita. Se on vaatinut neuvotteluja ja sopimuksia. Se on vaatinut meitä yltämään harrastuksessa ammattilaistasolle.
Asikainen kertoo että yhdistys on aina ollut edelläkävijä myös uusien toimintamallien käyttöönotossa.
– Me haluamme olla edistyksellinen yhdistys, joka osaa katsoa tulevaisuuteen avoimin mielin ja rohkeasti. Uskallamme etsiä uusia toiminnan tapoja ja kehittää toimintaa. Uusi tapa menneellä vuosituhannella oli, että yhdistyksen ensimmäinen puhelinkokous pidettiin 17.5.1973, aikana jolloin puhelimia ei välttämättä joka kodista löytynyt. Muutama vuosi taaksepäin minulle aliupseerien puheenjohtajien keskuudessa vähän hymyiltiin, kun kerroin meidän hallituksen pitäneen WhatsApp-kokouksen.
Setälä kertoi puheessaan, että aliupseerit ovat olleet joukko-osastoissa hyvin aktiivinen ammattiryhmä.
– Olemme halunneet olla, ja haluamme olla mukana, kehittämässä työnantajan toimintaa. Olemme joukko-osastoissa suurin ammattiryhmä, ja se velvoittaa meitä aliupseereita olemaan mukana kaikilla tasoilla, niin edunvalvonnassa kuin sotilaallisissa tehtävissä. Me haluamme tehdä yhteistyötä ja kehittää toimintaa. Olla mukana kantamassa vastuuta, jonka valtiovalta puolustusvoimien kautta meille antaa. Olla puolustamassa meille rakasta isänmaata.
Saatat olla kiinnostunut myös näistä
-
Ehdokkaat Aliupseeriliiton hallitukseen
Edustajakokous valitsee kuusi uutta hallituksen varsinaista ja varajäsentä erovuoroisten tilalle 31.10. - 1.11. Valittavien hallituksen jäsenten toimikausi jatkuu vuoden 2021 edustajakokoukseen asti.
-
Turvallista Suomea ylläpitämässä
Keski-Suomen Aliupseerit halusi nostaa turvallisuusviranomaisten henkilöstöresurssien riittämättömyyden eduskuntavaaliteemaksi Keski-Suomessa. Kumppaniksi tähän työhön löytyi Keski-Suomen Poliisien yhdistys. Yhteistyön tuloksena oli 5.3. järjestetty Turvallinen Suomi –keskustelutilaisuus.
-
Frisbeegolf-joukkuemestaruus Keski-Suomeen
Keski-Suomen Aliupseerit voitti niukalla yhdellä heitolla Lappeenrannan Aliupseereiden joukkueen Frisbeegolfin joukkuemestaruuskilpailussa. Kolmanneksi joukkuekilpailussa heitti Kuopion Aliupseerit.