Satavuotias sotaväki

Sotaväki, sotavaltio, armeija, asevoimat, intti, puolustuslaitos, Puolustusvoimat – rakkaalla lapsella on monta nimeä kansankielessä. Suomalaisten rakkaus juhlakaluun ilmenee myös monista tutkimuksista – näiden mukaan Puolustusvoimat on maan luotetuimpia viranomaisia. EU-maiden kansalaisista suomalaiset luottavat eniten omiin puolustusvoimiinsa. Tämä luottamus on yhteydessä suomalaisten korkeaan maanpuolustustahtoon, joka on uskottavan puolustuskyvyn tärkeä osatekijä.

Puolustusvoimat on olemassa sodan varalta ja sen ydintehtävänä on valmistautua aseelliseen taisteluun. Jos muinaisia roomalaisia edeltäneet sukupolvet eivät olisi sotaa keksineet, ei sotalaitoksille olisi tarvetta. Ihmiset eläisivät ihanassa ja ikuisessa rauhantilassa. Mutta kun tällainen mahdoton haavekuvitelma ei ole milloinkaan tullut todeksi, ovat kansakunnat aina tarvinneet armeijoita hengissä säilyäkseen tai elintilaansa laajentaakseen.

Sotimiseen liittyvistä väkivaltaisista mielleyhtymistä huolimatta Suomen Puolustusvoimat on ennen muuta rauhanturvaorganisaatio. Olemassaolollaan ja suorituskyvyllään se muodostaa pidäkkeen Suomen kohdistuvalle sotilaalliselle hyökkäykselle sekä esteen käyttää aluettamme muuallekaan suuntautuviin sotatoimiin. Päämääränä on pysytellä poissa pyssyjen paukuttelun parista.

Puolustusvoimat sai alkunsa Suomen itsenäistymisen jälkeen, juuri sisällissodan kynnyksellä tammikuun lopulla 1918, jolloin senaatti julisti suojeluskunnat hallituksen joukoiksi. Käyty verinen sisällissota jätti syvät arvet, mutta kansa kokosi itsensä ja eheytyi pikku hiljaa. Kulminoitumispisteenä pidetään talvisotaa, jonka sanotaan hitsanneen kansakunnan kokoon. Nyt 100 vuoden jälkeen soditaan enää siitä, millä nimellä tapahtunutta saisi kutsua – neutraalin sisällissodan ohella historian saatossa on käytetty vapaus-, veljes-, kansalais- ja luokkasotatermejä sekä erilaisia kapinanimityksiä.

Talvi- ja jatkosodan koettelemuksissa Puolustuslaitos täytti tehtävänsä tinkimättömällä tarmolla taistellen. Vuodet olivat raskaita ja sotien vaatimat uhraukset valtavia. Lopulta Suomi onnistui irtautumaan sodasta luomalla edellytykset välirauhan solmimiseksi Neuvostoliiton kanssa. Sen jälkeen armeijan piti vielä saatella entiset aseveljet, saksalaiset sotilaat, Suomen rajojen ulkopuolelle. Maamme säilytti itsenäisyytensä ja toipui näistäkin sodista. Hetekoiden jouset olivat lujilla, kun rintamalta palanneet soturit siittivät suuret ikäluokat avukseen uutta rauhan aikaa rakentamaan.

Nyt veren vuodatukselta on valtiossamme vältytty yli 70 vuoden verran. Vaikka Suomen turvallisuusympäristö on viime vuosina muuttunut epävakaisempaan suuntaan, välitöntä aseellisen konfliktin vaaraa ei ole. Sotimiseen on kuitenkin tullut uusia ulottuvuuksia. Aseellisen hyökkäyksen torjumisen ohella Puolustusvoimat joutuu varautumaan informaatiosodankäyntiin sekä muuhun hybridi- ja kybervaikuttamiseen.

Sosiaalisen median suosion siivittämänä on siunaantunut sotaväkeä sivuavia sanallisia sisällissotia. Kiistellään Natosta ja sen kanssa harjoittelemisesta. Väitellään siitä, pitäisikö hävittäjien sijaan hankkia ilmatorjuntaohjuksia tai isojen sota-alusten sijasta pienempiä purtiloita – siitä nyt puhumattakaan, pitäisikö niitä ylipäätään ostaa. Kaikkien alojen asiantuntemus on kansalaisten keskuudessa kasvanut. Vaarana tässä on, että tosiasiallinen tieto hukkuu mielipiteiden tulvaan.

Somen myötä Puolustusvoimat on joutunut sopeutumaan uuteen avoimempaan viestintätodellisuuteen. Jos kasarmin katto vuotaa ja vihertää, sitä ei enää sotilaskäskyllä tilkitä. Kuva homehtuvasta huoneesta on alta aikayksikön iltapäivälehden lööpissä. Esiin nouseviin epäkohtiin pitää pystyä vastaamaan välittömästi.

Hyvin on tuhansille täkäläisille taistelijoille tarkoituksellista tekemistä tarjoava työnantajamme täyttänyt tärkeän tehtävänsä. Parhaimmat onnittelut ja peukalon nosto Puolustusvoimille.