Monipuolinen työ ja mahdollisuus vaikuttaa
Vuoden aliupseeri, ylikersantti Janne Turunen on esimiesten ja alaisten arvostama sotilas. Hän on peruskoulutukseltaan jalkaväen aliupseeri ja toiminut koko palvelusuransa jalkaväen perusyksikön kouluttaja tehtävissä.
Ylikersantti Janne Turunen palvelee Maasotakoululla 1.9.2016 perustetussa simulaattoriosaamiskeskuksessa järjestelmäaliupseerina. Hän kokee työnsä monipuolisena ja hänellä on ollut mahdollisuus vaikuttaa työnsä sisältöihin.
– Työskentelen paljon uuden teknologian parissa ja pääsen näkemään asioita laaja-alaisesti ja monesta eri näkökulmasta. Vastapainoksi Maasotakoulu tarjoaa myös perinteisempiä sotilaan töitä. Työn vaihtelevuus luo mielekkyyttä.
Ylikersantti Turunen on kehittänyt osaamistaan aktiivisesti. Hän on saavuttanut erinomaisia oppimistuloksia aliupseeriston osaamisjärjestelmän perus- ja yleisopinnoissa.
– Joka päivä voi oppia uutta. Työ opettaa tekijäänsä. Toimiminen eri joukko-osastoista kotoisin olevien ammattilaisten kanssa antaa mahdollisuuden nähdä moniakin erilaisia tapoja tehdä asioita. Sotaopetuslaitoksessa työskentelemisestä on se etu, että viimeisin tieto on aina tarjolla ja ammattimaiset opettajat sitä jakamassa.
Ennen sotilasuraa Turunen valmistui medianomiksi, suuntautumisalana äänituotanto. Hän ehti työskennellä hetken äänituotantotehtävissä, myös opettajana. Tuolloin Turunen oli aktiivinen reserviläinen. Myös tuossa roolissa hän toimi hyvin kehityshakuisesti.
– Kävin kertaamassa pakollisissa harjoituksissa kolme kertaa ja kaksi kertaa osallistuin vapaaehtoisiin harjoituksiin. Koin nämä harjoitukset tarpeellisena silloisen SA-tehtäväni kannalta.
Virkaurakurssit toki ovat tuoneet Turuselle opit ja lisenssit työntekoon.
– Olen kokenut, että työ opettaa. Oma aktiivisuus ja halu oppia ovat avain kehittymiseen. Pitää olla rohkea ja poistua omalta mukavuusalueelta hakemaan oppia ja kokemusta vaikka käytännön kautta.
Henkilökunta haastaa ja kyseenalaistaa
Turunen aloitti sotilasuransa Pohjois-Karjalan prikaatissa kranaatinheitinkomppanian kouluttajana. Siellä hän työskenteli pääosin heitinkomppanian tiedustelu- ja valmisteluosien kouluttajana.
– Pidin perinteisen mittausryhmän kouluttajan tehtävistä todella paljon. Koin kyseisen tehtävän sopivan haastavana ja ennen kaikkea suhteellisen itsenäisenä.
Kontiorannasta Vuoden aliupseeri siirtyi Lappeenrantaan Rakuunaeskadroonaan. Siellä hän toimi alokasjoukkueen joukkueenjohtajana. Lisäksi hän koulutti muutamalla E- ja J-kaudella kranaatinheitinjoukkueen Mustia Husaareja.
– Heitinkoulutuksen siirryttyä Haminaan vastasin varuskunnallisten tukipalveluiden tuottamisesta yksikön päässä tukijoukkueen johtajan ominaisuudessa. Lisäksi tehtäväkuvaan kuului vääpelin sijaisen tehtävät.
Turunen työskentelee ajoittain myös henkilökunnan kouluttajana, aliupseerien perustason opintoihin liittyvissä harjoituksissa.
– Henkilökunnan kursseilla kouluttajana toimiminen on aivan eri maailma verrattuna varusmieskoulutukseen. Henkilökunta osaa haastaa ja kyseenalaistaa.
Ennakoivaa edunvalvontaa
Turunen on toiminut erilaisissa aliupseerien luottamustehtävissä jo useita vuosia. Pohjois-Karjalassa työskennellessään hän oli paikallisyhdistyksen varapuheenjohtaja sekä oman joukko-osastonsa YT-elimen jäsen. Lappeenrantaan muutettuaan hän toimi paikallisyhdistyksen hallituksessa ja YT-elimessä. Maasotakoulun aliupseerit valitsivat hänet omaksi luottamusmiehekseen viime vuonna.
– Luottamusmiehen tärkein tehtävä on valvoa paikallisesti sopimusten noudattamista. Optimaalisin tilanne luottamusmiehellä olisi se, ettei olisi mitään tekemistä. Ennakoiva edunvalvonta on tässä mielestäni avainasemassa.
Luottamusmiehen yksi tärkeimmistä tehtävistä Turusen mielestä on toimia viestinviejänä. Viestit kulkevat sekä kentältä työnantajalle että työnantajalta jäsenille.
– Avoin vuorovaikutus edustettavien sekä työnantajan edustajan kanssa perustuu ennen kaikkea luottamukseen. Tarvittaessa luottamusmiehen puoleen voi ja pitääkin kääntyä jos päivittäisessä tekemisessä on mieltä askarruttavia kysymyksiä. Olemme täällä jäseniämme varten.
Valinta Vuoden aliupseeriksi tuli Turuselle täytenä yllätyksenä. Hän sai tietää palkitsemisesta vasta edustajakokouksessa.
– Valintani Vuoden aliupseeriksi oli kieltämättä aika suuri yllätys. En kuitenkaan koe olevani sen kummempi aliupseeri kuin muutkaan. Syvää kiitollisuutta toki tunnen valinnan vuoksi, Samalla koen, että palkitsemiseni kuuluu osaltaan myös kaikille työkavereilleni. Kokonaisuus on aina suurempi kuin osiensa summa.
Saatat olla kiinnostunut myös näistä
-
Ensimmäinen suomalainen Ruotsin HSOU-kurssilla
Thor-Erich Wiksten osallistuu ensimmäisenä suomalaisena Ruotsin puolustusvoimien HSOU-kurssille (Högre Specialist Officers Utbildning).
-
Onneksi olit paikalla
Kersantti Anna-Maija Koski vietti varusmiesten kanssa urheiluiltapäivää syksyisenä perjantaipäivänä Niinisalossa. Päivän ohjelma oli suunniteltu varusmiesten toiveiden mukaan. Jalkapalloharjoituksen jälkeen joukko siirtyi pelaamaan pesäpalloa. Muutaman lyönnin jälkeen alkoi tapahtua.
-
Edunvalvoja Satu Vartiainen
"Luottamusmiestoiminta on tuntunut alusta asti omalta ja olen kokenut edunvalvontatyön mielekkääksi. Tästä syystä uskalsin tarttua haasteeseen ja hakeutua tehtävään. Näen puolustushaarapääluottamusmiehen tehtäväkentän mielenkiintoisena ja haastavana. Tehtävässä on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa tärkeisiin aliupseereita koskeviin asioihin." Satu Vartiainen (40)